Ajatuksia piirtämisestä ja kuvittamisesta

Kati on helsinkiläinen kuvittaja, sarjakuvapiirtäjä ja tarinoiden keksijä. Hän opiskeli kirjallisuustiedettä ja estetiikkaa Helsingin yliopistossa, ja valmistui taiteen kandidaatiksi Taideteollisesta korkeakoulusta 2001. Kuvittajana Kati tunnetaan muun muassa Yökoulu-kirjasarjasta sekä sarjakuvasta Seitsemäs vieras, josta hän sai Sarjakuva-Finlandian vuonna 2015. Suomen kirjataiteen komitea valitsi Kadoksissa-kuvakirjan Vuoden kauneimmat kirjat 2022 - kilpailun viiden kauneimman lasten- ja nuortenkirjan valikoimaan.

Ella: Mistä aloitat kuvituksen tekemisen?

Kati: Kun luen toisen kirjoittamaa tekstiä, niin lähden alleviivaamaan sellaisia avainkohtia, jotka ovat tärkeitä tarinan kannalta tai joissa on kiinnostavaa toimintaa. Joskus kirjailijalla on toiveita kuvitettavista kohdista, ja useimmiten pyrin ne täyttämään. Omissa kirjoissa useimmiten kuva ja teksti syntyvät yhtä aikaa. Voin tehdä hyvin alustavan käsikirjoitusrungon, mutta tarina lähtee kunnolla liikkeelle vasta kun ryhdyn piirtämään. Kehittelen ideoita aika pitkään. Minulla on joku taikauskoinen käsitys, että jos pistän ajatuksen paperille liian aikaisin, pilaan koko tarinan. Teen myös aika paljon luonnoksia, sellaisia ihan karkeita, rumanpuoleisia lyijykynätuherruksia.

E: Onko piirtäminen sinulle helppoa?

K: Se vähän vaihtelee. Toiset työt syntyvät helposti, toisissa pitää hakea enemmän tyyliä, värimaailmaa ja sommittelukulmaa. Ja aina pitäisi kehittyä, pyrkiä parempaan jälkeen. Se ei ehkä ole helpoin tapa työskennellä, mutta mielenkiintoisempi.

E: Tekisitkö mieluiten omia kirjoja?

K: Tällä hetkellä tekisin mieluiten omia kirjoja. Ideoita on paljon, mutta on vähemmän aikaa toteuttaa niitä.

E: Mikä on kivointa oman kirjan tekemisessä?

K: Saa päättää itse kaiken, tehdä kirjaan juuri sellaisen maailman, kun haluaa. Toisaalta se on omassa kirjassa myös se vaikein asia, kun mahdollisuuksia on niin monia ja tarina voi johtaa minne vain.

E: Kuvittajat tekevät muutakin kuin kirjakuvituksia tai ainakin työt menevät päällekkäin. Miten sulla?

K: Useimmiten minulla on monia töitä samanaikaisesti. Kirjankuvituksia, sarjakuvia, kuvituksia eri firmoille ja yhteisöille. Silloin, kun onnistun saamaan apurahaa, voin keskittyä jonkin aikaa vain yhteen projektiin. Se kyllä rauhoittaa tekemistä.

E: Ajatteletko piirtämistä työnä?

K: Kyllä ja ei. En piirrä huvittelumielessä vapaa-ajalla, en pidä luonnoskirjaa – mutta toisaalta, omat kuvakirjat ja sarjakuvat ovat parhaimmillaan tosi iso ilo. Ja jos ajattelisi enemmän ansaitsemisen näkökulmasta, kannattaisi ennemmin tehdä kuvituksia yrityksille kuin piirtää sarjakuvia tai kuvakirjoja. On palautumiselle tärkeää, että välillä pystyy kytkemään työmoodin pois päältä, mutta valitettavasti se ei onnistu minulta joka ilta. Joskus nukkumaan mennessä aivot jäävät pulputtelemaan kaikenlaista, eikä sitten uni tule.

E: Mistä ammennat ideoita?

K: Kirjoista, elokuvista, sarjakuvista, taidenäyttelyistä, salakuunnelluista keskusteluista. Ja välillä pitää olla aikaa, jolloin ei tee mitään, ns. ”seiniintuijotteluaikaa” – sellaista toisinaan tarvitsee, jotta ideoita alkaisi syntyä. Esimerkiksi bussi- ja junamatkat ovat hyviä tässä. Tai pitkät kävelyt.

E: Sä teet sekä perinteisillä tekniikoilla ja digitaalisesti. Miten valitset tekniikan?

K: Teen nykyään melkein aina digitaalisesti. Käsin tekeminen on muuttunut jotenkin vaikeammaksi, mutta yritän pikkuhiljaa pakottaa itseäni palaamaan edes jonkin verran siihen. Tuntuu, että jotain katoaa, kun ei tee käsin paperille. Kunpa vain olisi enemmän aikaa harjoitella.

E: Ei tarvitse aina olla työhuoneella, kun tekee digitaalisesti.

K: Niinhän se on, läppärin ja kynät voi viedä minne vain. Eri kirjaprojekteja tehdessäni olen päässyt residensseihin Italiaan, Skotlantiin, Unkariin ja Länsi-Afrikkaan. Ja joskus olen järkännyt residenssiolosuhteet itse – esimerkiksi pari vuotta sitten olin kuukauden Japanissa työskentelemässä.

E: Miten valitset värimaailman?

K: Kokeilemalla. Valitsen eri yhdistelmiä ja kokeilen, mitkä toimivat piirroksissani parhaiten. Useimmiten käytän rajattua, muutaman värin palettia koko kirjan läpi, jotta kokonaisuus näyttää yhtenäiseltä.

E: Sulla on sarjakuvantekijän värimäärä. Miten olet päätynyt vähäiseen sävymaailmaan?

K: Tuntuu hallitsemattomalta, jos värejä on liikaa. Laaja väripaletti tietää isoa määrää päätöksiä. Jos en rajoita värien määrää, pähkäilen väritystä liian pitkään, eikä työ etene. Ja jotenkin minusta tuntuu, että jos kuvituksissani on paljon värejä, ne näyttävät kaoottisilta.

E: Teet hyvin monipuolisesti kaikkea. Oletko onnellinen kuvittajana?

K: Joo, kyllä mä olen, enimmäkseen ainakin. Ja onhan se aika hauskaa, että aikuisena voi päivätyökseen piirtää eläviä, kiukkuisia biojätekasoja ja hirviöitä, joilta valuu sinistä räkää.

E: Jos et olisi kuvittaja tai graafinen suunnittelija, niin mitä tekisit?

K: En tiedä. Olen toiminut AD:nä, toimistotyössä ja siivoajana, enkä niihin töihin erityisemmin toivo takaisin.

E: Sulta puuttuu Plan B?

K: Joo, kyllä puuttuu. Ehkä sellaista pitäisi alkaa tässä taloustilanteessa miettimään, kun kuvituksia tilataan vähemmän kuin ennen.

E: Mikä on sellainen luonteenpiirre tai vahvuus, joka auttaa sinua työssäsi?

K: Voimakas mielikuvitus. Kyky uppoutua. Ja ehkä tietty sisäänpäinkääntyneisyys, viihdyn oikein hyvin yksin omissa maailmoissani, eikä minulla ole kiirettä pois.

E: Mikä olisi sellainen lastenkirja, jonka haluaisit ehdottomasti tehdä?

K: Synkeät jutut kiinnostavat. Tavallinen arki ei niinkään.

E: Sulla ei ole haavetta omaelämänkerrasta?

K: No ei. Se olisi maailman tylsin kirja. Päiväni kuluvat tietokoneen ääressä istuen, sitten luen, syön ja ulkoilutan koiraa.

E: Edustat mulle sellaista esikuvamaista kuvittajaa. Olet hiljainen, tarkoitan, ettet pidä ääntä itsestäsi. Et halua olla esillä, etkä korosta itseäsi. Ja nämä ovat minusta hyviä ominaisuuksia. Olet vaatimaton ja ahkera.

K: Niin no. On se varmaan niinkin, että kuvittajiksi päätyy ihmisiä, joille on mielekästä tehdä töitä itsekseen. Ja jos tahtoo saada töitä, piirtämistä pitää harjoitella ja taitojaan kehittää, siihen ei ole oikotietä. Ne tyypit, jotka tahtoo elämäänsä draamaa, väriä ja räiskettä, pyrkii varmaan toisenlaisiin ammatteihin, joissa päivät ovat vaihtelevampia. Kuvittajat istuvat joka päivä sen työpöytänsä äärellä, mutta se draama, väri ja räiske on siellä pään sisällä. Milloinkaan ei ole tylsää. Itseään voisi tietysti pyrkiä mainostamaan enemmänkin, mutta en ole siinä kovin hyvä. Onhan minulla agentti (Napa Agency), joka nostaa töitäni esiin.

E: Säästin mielenkiintoisimman kysymyksen lopuksi. Sinun pitäisi valita kolme työtäsi lähetettäväksi avaruuteen, jotta joku älyllinen elämä voisi löytää ne. Työt edustaisivat Kati Närhin kuvataidetta. Mitkä kolme kuvaa, kirjaa tai työtä lähettäisit avaruuteen?

K: Hirveen vaikea kysymys. En mä ehkä lähettäisi sinne yhtikäs mitään… (naurua)

E: Voit sä niinkin vastata.

K: Jos se olisi pakollista, tai jos Mars-planeetan kuvitusjury voisi myöntää kuvituksista jonkin mahtavan palkinnon, valitsisin joitakin kuvia Ei Mikään-kirjasta ja ehkä Kuu-kuvituksen. Sen olen tehnyt tyyliharjoitelmana, ja mielestäni siitä tuli aika hyvä.

Katia voi seurata Instagramissa:

https://www.instagram.com/katinarhi/

Katin kotisivut löytyvät osoitteesta:

www.katinarhi.com

Kati Närhi on kuvittanut muun muassa teokset:

Yökoulu-sarjan kuvitus (10 teosta, kirjoittanut Paula Noronen, WSOY/Tammi, 2016-)

Kadoksissa (Capuchina Kustannus, 2022)

Ei Mikään (omakustanne, 2020)

Seitsemäs vieras* (WSOY, 2015)

Mustasuon Mysteeri (WSOY, 2012)

Saniaislehdon salaisuudet (WSOY, 2010)

Alpi Kevätkuono ja kadonnut ystävä (WSOY, 2006)

Hanki Elämä (Sarjamania, 2001)

Palkinnot ja ehdokkuudet:

”Kadoksissa” on Rudolf Koivu 2023-palkintoehdokas

”Kadoksissa” valittu Kauneimmat kirjat 2022 - kilpailun viiden kauneimman lasten- ja nuortenkirjan joukkoon

Nami Concours-kilpailun Purple island-palkinto 2023 (Etelä-Korea)

3x3 Mag / Merit Awards (US) 2019, 2020 ja 2022

”Ei mikään” valittu vuoden 2020 kauneimpien kirjojen kokoelmaan

Sarjakuva-Finlandia*, 2015

Suomessa julkaistaan lastenkirjoja enemmän kuin koskaan. Kaikki lastenkirjailijaksi haluavat eivät löydä teokselleen kustantajaa, mutta kirjan julkaiseminen omakustanteena onnistuu helposti. Kynnys on siis madaltunut, ja alalle on tunkua. Polttava kysymys kuuluukin:

Kuinka tullaan lastenkirjailijaksi?

Kirjailijalla on oltava idea.

Jokaisen lastenkirjan ei tarvitse sisältää suurta sanomaa, mutta tarvitaan aihe, joka on kiinnostava ja puhutteleva. Kirjailija saattaa nähdä tarinansa niin tärkeänä, että uskoo sen muuttavan maailmaa lapsi kerrallaan. Harva yksittäinen teos siihen pystyy, mutta kirjailijan on turha masentaa tällä itseään. Osa kirjoista on tehty viihdyttämään muita ja osa omaksi iloksi. Jokunen kirja syntyy kustantajan pyynnöstä tai yhteiskunnallisesta keskustelusta.

Lastenkirjan maailma voi olla lähes mitä vain. Tyylejäkin on monia, ja niitä sekoitetaan ahkerasti: fiktiivinen tarina kirjoitetaan opettavaiseen tyyliin, runomuotoinen teos esittelee monikulttuurisuutta ja arkisen tarinan taustalla voi olla itse koettu elämänvaihe. Lapsia ja aikuisia kiehtovat kuitenkin tarinat oman kokemuksen ulkopuolelta. Lastenkirja voi sisällöltään ja aiheeltaan muistuttaa aikuisten kirjallisuutta, ja se voi olla jopa jännittävä. Onhan kaikkien tuntema Tove Janssonkin sanonut, että jokaisessa hyvässä lastenkirjassa on oltava jotain pelottavaa.

Millainen on hyvä tarina?

Ainakin se kiinnostaa ja innostaa lasta. Hyvän tarinan merkki on, luetaanko kirjaa toisenkin kerran. Mutta tätähän kirjailija ei voi kirjoittaessaan vielä tietää.

Jokaisella lapsella on mieltymyksensä, eivätkä kaikki ole kiinnostuneita samoista tarinoista. Valitettavasti kaikkia lapsia eivät kirjat kiinnosta. Mutta onneksi meillä on elokuvat ja pelit, roolileikit ja varhaiskasvatus, joten yksikään lapsi ei jää tarinoita vaille.

Lastenkirjailijoiden kohdeyleisö on eritasoista ja kirjavaa. Yhdelle sopii vähäeleiset ja rauhoittavat tarinat, toinen kaipaa villiä menoa. Lapsi yleensä tietää itse, mistä tykkää, mutta me aikuiset voimme aina yrittää tarjota jotain muuta. Ja niinhän me teemmekin, vanhempina ja kirjailijoina.

Tarinoita itselleen kirjoittava astuu helposti oman erinomaisuutensa ansaan. Aiheet, jotka omassa lapsuudessa olivat ihania, eivät välttämättä kiinnosta lapsia. Tarinat ovat ikuisia, kyllä, mutta asenteet ja maailma muuttuvat. Lastenkirjailija ei koskaan ole vallitsevasta yhteiskunnasta vapaa. Käsitys tytöistä ja pojista, kivoista leikeistä ja jutuista elävät samaa murrosta kuin yhteiskuntakin. Tarinan on vastattava tähän huutoon, tai on turha esittää väärinymmärrettyä. Harva lapsi haluaa tylsistyä kirjan äärellä.

Kirjailijalla on oltava taito viedä lapsilukija mennessään

Kiinnostus pitää herättää jo ensimmäisillä sanoilla, ensimmäisillä sivuilla. Lapsi jättää kirjan kesken, jos jännite lopahtaa. Hyvä tarina kasvaa vielä kirjan sulkemisenkin jälkeen, eikä se ole sidottu sivumäärään. Pitkä tai lyhyt tarina, kirjailijan pitää osata kirjoittaa.

Hyvä kirjailija tietää, miten mielenkiintoisesta aiheesta kirjoitetaan vangitseva teos.

Kaikki me vanhemmat tiedämme, että on kirjoja, joita lapsi ei jaksaisi kuunnella loppuun, ja sitten niitä, joita luetaan illasta toiseen. Lukuhetkeen kirjailija ei voi vaikuttaa. Ei siihen, kuka lukee, missä lukee ja milloin lukee. Jokainen kirjailija toivoo, että hänen haluamansa tarina tulee ylipäätään luetuksi ja ymmärretyksi. Ja että se koskettaisi jollain tavoin.

Lastenkirjailijaksi on helpompi ryhtyä kuin ”oikeaksi” kirjailijaksi

Niin ajattelin ensimmäisen kirjani aikoihin. Lastenkirjailija on kuitenkin ihan oikea ammatti silloin, kun se muodostaa osan toimeentulosta ja sitä tehdään ansiotyön kaltaisesti. Muutoin sitä kutsutaan harrastukseksi.

Kirjailijalla on oltava sanottavaa. Lastenkirjailijalla on myös iso vastuu, koska kirjalla sohitaan maaperää, joka on vasta versoilla. Tarinat voivat satuttaa, aivan kuten kaikki ääneen lausuttu. Ne voivat lohduttaakin. Tarinat voivat innostaa ja villiinnyttää. Jokainen luettu kirja ruokkii mielikuvitusta, ja jokainen opittu sana avaa maailmaa. Lastenkirjallisuuden ylle voidaan piirtää kultainen kehä, sillä kirjasta saattaa tulla lohduttava ystävä tai voimaa antava taikaesine. Kirja on rinnakkaistodellisuutta, jonne pääsee avaamalla kirjan. Joskus pelkkä kannen näkeminen riittää.

Työstä muodostuu enemmän kuin ammatti

Kirjoittaminen on ajattelemista, josta on vaikea irrottautua, jos siitä pitää. Jos se tuottaa hyvää mieltä. Kirjailijan työ on jatkuvaa itseanalyysia. Kun itsen ilmaiseminen kirjoittamalla tai piirtämällä muodostuu elämäntavaksi, työ alkaa määrittää minuutta, sillä kirjailija kantaa instrumenttiaan aina. Lastenkirjailijan ammatti on siis aivan yhtä vaativaa, palkitsevaa ja motivoivaa kuin ”oikean” kirjailijankin työ. Ammattiin sitoutuminen ei johdu hyvästä palkasta tai kuuluisaksi tulemisesta, sillä kumpikin on lastenkirjailijalle harvinaista herkkua. Lastahan kiinnostaa vain hyvä tarina.

Lastenkirjailijaksi ei tulla vaan kasvetaan

Kirjoittamisen taito kehittyy itsetuntemuksen kanssa, niin väitän. Mutta lastenkirjailija voi olla nuorikin, vielä eletyn elämän kokemuksiltaan raakile. Parhainta punkkiakin soittavat nuoret, elämänsä alkutaipaleella rymistelevät, joten tervetuloa alalle jokainen tuore tekijä. Tekstin tuottaminen kuitenkin helpottuu, kun kirjoittamisen palikat alkavat loksahdella kohdilleen. Kuvittajakin hyötyy esitystekniikan kehittymisestä samalla tavalla.

Mutta kaikki kirjat eivät synny tekijän sisäisestä halusta ja tarpeesta vaan osa ponnistetaan maailmaan hyvinkin taloudellisin perustein. Joskus kustantajan sanelema aihe voi jäädyttää hyvänkin kirjailijan, siksi, ettei tarttumapintaa löydy. Sanoja ei löydy.

Lastenkirjailijan ei tietenkään tarvitse jokaista aihetta hakea syvältä sisimmästään. Tai kirjoittaa kymmeniä versioita. Lastenkirjallisuus on lempeämpää kirjailijalle. Monesti hyvä idea saattaa jo riittää, sillä parin liuskan kirjoittaminen ei vie ikuisuutta. Pitää kuitenkin muistaa, että lapset ovat vielä työstämätöntä savea, maaperää, joka ottaa vastaan tarjottua mielenravinnetta, jos huvittaa. Lapset ovat kuin vastaanottimia vailla on/off-nappulaa. Ja tutka on päällä silloinkin, kun ei tarvitsisi. Tarinat uppoavat lapseen satunnaisesti, ja sitä on vaikea hallita. Tarinat elävät hetken ja unohtuvat. Suurin osa unohtuu ja katoaa kuin niitä ei olisi koskaan ollutkaan. Kirjat hukkuvat kirjastojen hyllyihin tai ne kätketään ullakoille, viedään kierrätykseen tai kaatopaikalle. Mutta osa tarinoista jää elämään lukijansa sydämiin ikuisesti. Jokainen kirjailija kantaa muiden tarinoita sydämessään. Ja jokainen meistä toivoo tulevansa juuri sellaisten tarinoiden kirjailijaksi.

Ella Brigatti

14.2.2023, Töölö

Ella Brigatista tuli lastenkirjailija ja kuvittaja työskenneltyään elokuva-alalla kaksikymmentä vuotta.

Aiheeseen liittyviä linkkejä: